YLEISTÄ SEURAN PERIMISTÄ MAKSUISTA
Uusi harrastaja voi käydä kokeilemassa lajia hänelle osoitetussa joukkueessa kahden viikon ajan. Osallistumisen peruuttamisesta on ilmoitettava sähköpostitse joukkueen sähköpostiosoitteeseen sekä talous@dreamteamcheer.fi ennen kolmannen harrastusviikon ensimmäisiä harjoituksia. Mikäli harrastaja ei peruuta osallistumistaan, hän on velvollinen maksamaan seuran jäsenmaksun ja kausimaksun kokonaisuudessaan.
Kahden viikon kokeiluaika koskee vanhoja harrastajia ainoastaan joukkuetta vaihtaessa. Vanhan harrastajan tulee ilmoittaa osallistumisen peruuttamisesta sähköpostitse joukkueen sähköpostiosoitteeseen ennen kauden ensimmäisiä harjoituksia.
Mikäli harrastaja ei peruuta osallistumistaan, hän on velvollinen maksamaan seuran jäsenmaksun ja kausimaksun kokonaisuudessaan
Maksuja ei palauteta tai hyvitetä, vaikka harrastaja lopettaisi kesken kauden.
Jos laskua ei makseta eräpäivään mennessä, harrastaja menettää oikeutensa osallistua joukkueen harjoituksiin ja muuhun toimintaan siihen saakka, kunnes erääntyneet maksut on suoritettu kokonaisuudessaan.
Poikkeavista maksujärjestelyistä on sovittava aina erikseen kirjallisesti seurakoordinaattorin kanssa ennen maksun erääntymistä.
JÄSENMAKSU
Kauden 2024-2025 (elokuu 2024-heinäkuu 2025) jäsenmaksu on 40 € kaikilta jäseniltä. Jäsenmaksu maksetaan aina kaudeksi kerrallaan, ensimmäisen laskun yhteydessä.
Kuluneen kauden kausimaksu tulee olla maksettuna, jotta seuraavalle kaudelle voi ilmoittautua.
Jokaisen joukkuetoimintaan osallistuvan on oltava seuran jäsen.
Uusilta harrastajilta veloitetaan jäsenmaksu ensimmäisen kausimaksun yhteydessä ja vanhat jäsenet maksavat jäsenmaksun kevätkauden kausimaksun yhteydessä.
Jäsenmaksun maksaminen on edellytys joukkueessa harjoittelulle.
HARJOITUSMAKSU
Harjoitusmaksu maksetaan kaksi kertaa vuodessa. Harjoitusmaksuilla katetaan mm. harjoitustilojen vuokria, valmentajien palkkakustannuksia sekä koulutuskuluja. Lisäksi kausimaksu sisältää seuran pukujen ja välineiden käyttöoikeuden kilpailuissa ja esiintymisissä.
Syyskausi on harrastejoukkueilla 19.8.-15.12.2024 välinen aika. Lasku muodostuu syyskauden ilmoittautumisen yhteydessä MyClubissa (maksuaika 14 vrk).
Harjoitusmaksut syksy 2024
- 220 € / kausi – Specialcats, Cubcats, Tinycats, Firecats, Silvercats, Energycats
- 265 € / kausi – Solarcats, Sparklecats, Shinycats, Mini Dancers, Rascals, Icecats, Legends
- 335 € / kausi – Kittycats, Supercats, Youth Dancers
- 395 € / kausi – Twinklecats, Powercats, Wondercats, Starcats, Mooncats
- 430 € / kausi – Rockcats, Predators, Dancers
Harjoituksia ei pääsääntöisesti järjestetä koulujen loma-ajankohtina ja mahdollisina harjoituspäiville osuvina arkipyhinä elleivät valmentajat toisin ilmoita. Huomioi, että kilpailevilla ryhmillä saattaa olla harjoituksia tai harjoitusleirejä myös loma-aikoina, näistä valmentajat tiedottavat kohdennetusti kyseistä joukkuetta.
Samassa taloudessa asuville perheenjäsenille voidaan myöntää perhealennus. Alennus on -20% yhdestä harjoitusmaksusta ja se myönnetään edullisimmasta harjoitusmaksusta.
Moniryhmäalennus -20 % annetaan edullisemmasta harjoitusmaksusta useammassa kuin yhdessä ryhmässä liikkuvalle.
Perhe- ja moniryhmäalennusta voi hakea osoitteesta talous@dreamteamcheer.fi Mikäli haet alennusta, älä ilmoittaudu itse kevään/syksyn myClub-tapahtumaan.
Harjoitusmaksuun sisältyy ohjattuja harjoituksia kunkin joukkueen viikkokertojen mukainen määrä.
Harjoitusten peruuntumisia ei korvata.
LASKUTUS
Tutustumisjakson (2 vko) jälkeen ryhmään ilmoittautuminen käydään tekemässä seuran myClub-järjestelmässä valmentajilta saatujen ohjeiden mukaan. MyClub-järjestelmään tehtävä ilmoittautuminen kevät- tai syyskaudelle on sitova ja lasku lähtee järjestelmään määriteltyyn sähköpostiosoitteeseen.
Ilmoittautuminen tapahtuu rekisteröitymällä uudeksi jäseneksi myClub-järjestelmään. Ilmoittautuminen järjestelmään tarkoittaa, että ilmoittautuja tai alaikäisen harrastajan huoltaja on lukenut ja hyväksynyt seuran säännöt, pelisäännöt ja maksuehdot. Kausimaksulaskut muodostuvat automaattisesti tapahtumailmoittautumisen yhteydessä. Laskut ovat myös tarkasteltavissa jäsenen omalla myClub-sivulla.
Ilmoittautuja tai alle 18-vuotiaan harrastajan huoltaja on vastuussa siitä, että ilmoittaa koko kauden toiminnassa olevan sähköpostiosoitteensa järjestelmään ensisijaiseen yhteystieto-kenttään.
Kaikki laskutus tapahtuu sähköisesti myClubin kautta.
Eräpäivän jälkeisen maksunvalvonnan hoitaa Visma Financial Solutions. Lisätietoa asiasta täällä. MyClubin kautta laskutetut maksut ohjautuvat automaattisesti Visman maksuvalvontajärjestelmään.
MUUT KUSTANNUKSET
- Fysiikka- ja akrobatiavalmennus (osallistuvilla joukkueilla, laskutetaan harjoitusmaksujen yhteydessä)
- Kilpailumatkat
- Leirimatkat
- Joukkueen omat tapahtumat
- Joukkueen varustehankinnat
- Seurasiirtomaksu Suomen Cheerleadingliitolle (siirryttäessä toisesta cheerleading-seurasta)
Joukkueilla voi olla mm. kilpailu- ja leirimaksuja sekä varustehankintoja, jotka laskutetaan erikseen osallistumisen/tilausten mukaan. Kilpajoukkueilla on pakollisia kilpailuja ja leirejä, joihin osallistuminen on edellytyksenä joukkueessa harjoittelulle. Kilpailujen osallistujamaksut ja muut kilpailuihin liittyvät kulut eivät sisälly kausimaksuun. Kustannusarvioista ja kauden tapahtumista ja ylimääräisistä maksuista tiedotetaan kauden alussa ja vanhempainilloissa.
Lähtökohtaisesti kaikille joukkueen jäsenille varataan paikka leiriltä/kisoista riippumatta siitä onko harrastaja kilpailevassa kokoonpanossa. Harrastajan lopettaessa kesken kauden laskutetaan leirit/kilpailut normaalisti, mikäli harrastaja on ilmoittautunut mukaan. Myös tilatut tuotteet ja muut aiheutuneet kulut laskutetaan normaalisti, vaikka harrastaja lopettaisi kesken kauden.
Maksuja ei palauteta eikä hyvitetä.
Kilpailumaksut
Joukkueet järjestävät kilpailumatkat ja valmentajat tai jojot tiedottavat urheilijoita ja huoltajia etukäteen arvioidusta matkakustannuksesta ja sisällöstä.
Huomioittehan, että edelliset kilpailumaksut tulee olla maksettuna, jotta kilpailumatkalle voi osallistua.
POISSAOLOT
Tilapäisiä poissaoloja ei korvata.
Mikäli poissaoloja tulee sairastumisen tai loukkaantumisen vuoksi pidempijaksoisesti yli kahden kuukauden ajan, voi harjoitusmaksun osakorvaamista hakea talous@dreamteamcheer.fi. Tällöin vaaditaan lääkärintodistus palautuksen tai hyvityksen saamiseksi.
Jäsenmaksuja ei palauteta eikä hyvitetä.
____________________________________________________________________________
Suomen Cheerleadingliitto on koonnut ohjeet siitä, miten vähävaraiset perheet voivat saada tukea lapsen urheiluharrastuksen kustannuksiin. Ohjeet löytyvät alta.
Lähtökohtaisesti harrastusmaksut maksetaan kokonaisuudessaan (jäsenmaksu kerran vuodessa, harjoitusmaksu keväällä ja syksyllä), mutta maksut on mahdollista suorittaa useammassa erässä erikseen sovittaessa. Ota yhteys seurakoordinaattoriin milja.lehto@dreamteamcheer.fi ennen laskun eräpäivää, jos tarvitset lisää maksuaikaa tai haluat maksaa laskun erissä.